tiistai 20. lokakuuta 2009

Kotona ollaan!

Tätä kirjoittaessa olemmekin jo kotona, kirjoitan kuitenkin hieman viimeisistä päivistä ja paluumatkasta. Lauantaina menimme N-metrolla Coney islandille asti, paikassa oli vanha huvipuisto joka oli valitettavasti kiinni. Vanhalla vuoristoradalla olisi ollut mukava päästä ajelemaan. Kävelimme rannalla jonkin aikaa ja vierailimme sitten Akvaariossa jossa oli monen näköistä kalaa ja merenelävää. Coney Islandilla tuli syötyä Nathan's famous pikaruokaravintolassa joka on tunnettu hodarinsyöntikilpailuistaan, hyvät oli eväät tuossa paikasta mutta kalorit jotka kerrottiin joka annoksen esitteessä hirvittivät.

Suunnattuamme takaisin hotellille otimme pienet päiväunet ja valmistauduimme iltaan Brooklynissa, olimme sopineen tapaamisen Jessen & Paolan kanssa Brooklynissa Duff's nimisessä hevibaarissa. Ilta meni mukavasti oluen ja mukavien amerikkalaisten kanssa, metroja sai taas yöllä ootella ja hotellille pääsimme noin neljän aikaan delin kautta.

Sunnuntaina herääminen menikin vähän myöhempään ja aamupalalle emme kerinneet, joten lähdimme kävelylle ja sopivan thairavintolan tullessa vastaan päätimme syödä thaievästä. Evään jälkeen otimme metron 125 streetille harlemiin josta kävelimme takaisinpäin pitkän matkan, ensin harlemissa ja sitten keskuspuistossa. Harlem oli hieman erilaista seutua muuhun manhattaniin verrattuna, kirkkoja näytti olevan paljon ja olo tuntui itsestä hieman kalpealta, kuitenkin paikka taitaa päiväsaikaan olla aika rauhallinen. Illalla kävimme vielä syömässä Hard Rock Caféssa Times Squarella ja loppuilta meni laukkuja pakkaillessa.

Maanantaina puoliltapäivin lähdimme hotellista, metroilmme Sutphin bulevardille Jamaica Centeriin josta pääsi JFK:n AirTrainiin jolla siirryimme kahdeksanteen terminaaliin. Pienen odottelun jälkeen check in aukesi ja turvatarkastuskin meni nopeasti, viimeiset eväät ja shoppailut kentällä ja koneeseen kohti kotimaata. Lento oli perillä n. 20 minuttia etuajassa eikä tullimiehetkään häirinneet joten kerkesimme 9.15 "pikavuoroon" Jyväskylään joka oli perillä Jyväskylässä 14.20. Reilun vuorokauden valvomisen jälkeen pyykit nopeasti koneeseen ja nukkumaan omaan sänkyyn.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Coney island

Today we went to Coney Island on Brooklyn. It took about 1 hour on subway to get there. There's an old amusement park in Coney Island, which was open at the summer, but now closed, and an aquarium. As Jesse mentioned, Coney Island is a bit depressing place with the old, closed amusement park. So we walked on the beach and the we went to the aquarium.
Today, when we got back and got out from the subway, I decided to go and buy some nailpolish and Anssi went to a shop nearby our hotel. When I got out, I had no idea where our hotel was, and started to walk in opposite direction. I asked direction from a kind policeman :)
This evening we are gonna go to Brooklyn with a couple, Jesse and Paola, who we met through Mikko.

-L

lauantai 17. lokakuuta 2009

Vesisadetta, kylmää ilmaa ja herkuttelua.



Säät ovat hieman vaihtelevia täällä tähän aikaan vuodesta, viikko sitten parhaimmillaan lämpötila oli päälle 20°C, eilen ja tänään n. 4°C joten vaatetta piti pukea hieman enemmän päälle. Eilen torstaina satoi vettä, tarkoitus oli vierailla vapaudenpatsaalla, kiertää metropolitan museum of art ja museum of sex mutta vapaudenpatsaan jätimme väliin sateen takia ja museoissa menikin sitten koko päivä, välillä kävimme hampurilaiset mukavassa dinerissa nimeltä The Prime burger (5 E. 51st. Street) syömässä. Illalla väsytti sen verran että jaksoimme vain käydä hakemassa leivät aasialaisesta delistä Xie Xie ja muutamat oluet kulmakaupsta. Oli muuten hyvä "leipä" vietnamise bbq beef, liha oli todella mureaa. Tänään perjantaina aamupalan jälkeen suuntasimme metrolla manhattanin eteläkärkeen battery parkiin, josta ostimme 12$ liput saarelle jossa vapauden patsas (liberty island) sijaitsee. Nopea kierros vapaudenpatsaan ympäri ja pakolliset kuvat otettuamme jonotimme takaisin lauttaan joka suuntasi seuraavaksi ellis islandin maahanmuuttomuseoon, tämän jätimme kuitenkin väliin ja menimme lautalla takaisin battery parkiin. Battery parkista suuntasimme wall streetin kautta chinatowniin jossa parit tuliaiset ostimme ja jatkoimme matkaa little italyyn syömään. Ruokapaikan olimme miettineet jo etukäteen, paikan nimi oli Lombardi's amerikan ensimmäinen pizzeria. Otimme 18" pizzan pepperonilla, lihapullilla, oliveilla ja paprikalla. Kyytipojaksi kannullinen olutta, maistuva setti oli ja nälkä ei jäänyt. Syötyämme suuntasimme seuraavaan ruokapaikkaan Katz deliin joka on palvellut vuodesta 1888, josta otimme iltapalaleivät mukaan ja metroilimme hotellille . Tuosta metrolla matkustamisesta sen verran, todella helppoa on tässä kaupungissa metrolla liikkua, ainut ongelma on metrosta poistuminen: kannattaa katso ulostullessa minkä ilmansuunnan kulmassa on esim. north-west (pohjois-länsi), muuten on vaikea tietää missä on itä tai länsi (vaihtoehtoisesto pohjoinen tai etelä). Kompassi olisi varmaan hyvä lisavaruste.

- Anssi

torstai 15. lokakuuta 2009

Päivät kuluvat...



Leena kirjoittelikin englanniksi mitä olemme viime päivinä tehneet, kirjoitan kuitenkin suomeksi nyt samoja asioita. Tiistaina kävimme jokaisen kameroista kiinnostuneen paratiisissä B&H Photossa, liike on juutalaisten omistama ja sen huomasi henkilökunnasta, mukaan tarttui uusi kameralaukku jo jotain muuta pientä. Tiistai-iltapäiväksi kävimme ostamassa 3tunnin risteilylle manhattanin ympäri. Risteilyllä tuli ihailtua manhattanin maisemaa ja otettua paljon kuvia, "risteilyisäntä" myös kertoi paljon mielenkiintoisia asioita new yorkin rakennuksista, ihmisistä ja historiasta. Tiistai-iltana suuntasimme yöelämään Mikon ja hänen kavereidensa Jessen ja Paolan kanssa. Paikka johon menimme, on ilmeisesti manhattanin ainoa hevibaari (http://www.myspace.com/threeofcupsnyc) ja paikka olikin aika pieni, mutta mukavan oloinen kellari. Ilta venyikin aika pitkäksi ja yöllä metroja piti odotella aika pitkään jotta pääsimme hotellille, myöskään metrossa ei tuohon aikaan muita valkoihoisia näkynyt. Keskiviikkona sitten väsyttikin aika paljon joten nukuimme myöhään ja skippasimme aamupalan ja ostimme eväät jotka menimme syömään central parkiin jossa kävimme myös central park zoossa. Eläintarha on aika pieni mutta sisältää kuitenkin paljon mukavaa katseltavaa: Trooppinen alue lintuineen & liskoineen, Punaisia pandoja, Lumileopardeja, pingviinejä, jääkarhuja ja merileijonia. Eläintarhassa vietimme noin 3 tuntia. Ilta menikin sitten syödessä sushia japanilaisessa ravintolassa ja kävimme myös top of the rockissa, eli rockefeller cententerin katolla katselemassa kaupungin valoja ja näkymät oli hienot. Mikäli new yorkissa haluaa pilvenpiirtäjässä käydä ja aikaa on vähemmän niin kannattaa empire state building skipata ja suunnata suoraan top of the rockiin, säästyy paljolta jonotukselta.

-Anssi

New friends and cute furry polar bears

Yesterday we were at sightseeing cruise around Manhattan. It took about 3 hours but it was really worth it. The tour guide was an old man, who really enjoyed his job - he seemed to know almost everything worth knowing about New York's history.
After the cruise, we went to a bar with Mikko and we met Jesse and Paola. Jesse and Paola were cool, and they invited us to Brooklyn on Saturday.
Today me and Anssi went to Central park zoo. There was a birdhouse where the birds were flying free at the birdhouse. That was astonishing and at the same time a bit scary. You had to be sure that you wouldn't stop under a tree, the birds pooped quite a lot :) We also saw other unique animals, for example red panda, polar bears and sealions. We saw a polar bear poop :D The male polar bear was bigger than I thought it would be. Did you know, that a male polar bear consumes about 25000 kcal per day (over ten times more than average human!) and a female polar bear consumes about 10000 kcal. The sealions were funny. Every once in a while the male sealion rose suddenly to a rock or to a hedge and started to honk or roar.
This evening we visited the Rockefeller Center's observation deck after the sunset. I think Anssi posts some pictures :)
By the way, we ate today sushi.

-L

tiistai 13. lokakuuta 2009

Hieman Brooklynia ja shoppailua



Tänään hieman jo aamulla väsytti, joten ylös noustiin vasta n. 8.30. Aamu venyi hieman pitkäksi ja päästiin vasta 11 jälkeen liikkeelle ja edellisenä päivänä oltiinkin sovittu treffit Brooklynissa Mikon kanssa joka on myös lomalla kavereidensa luona. Brooklynissa käytiin katsomassa rannasta Manhattanin maisemaa ja yhdellä kirpputorilla, söimme myös muutaman oluen lomassa erinomaiset sikaleivät eräässä kulmaravintolassa jonka nimi jäi katsomatta. Brooklynin alue jossa kävelimme on toiseksi suurin puolalaisten kansoittama alue Puolan ulkopuolella, vierailu oli tosin sen verran lyhyt ettei puolan kieltä kerennyt kuulemaan. Brooklynistä metroilimme takaisin Manhattanille 14 kadun Union Squarelle, josta kävelimme etelään muutamissa kaupoissa vieraillen World Trade Centerille asti, nykyisin paikan nimi on ilmeisesti Ground Zero. Itselleni kaupoista tarttui mukaan farkut, Transformers T-paita, parit kupongit ja sukat. Tarkoitus oli myös käydä B&H kameraliikkeessä, mutta muistin paikan sijainnin väärin joten sinne emme kerinneet yrityksestä huolimatta. Illalla lojuimmekin sitten shoppailun uuvuttamina hotellihuoneessa Rangers - Maple Leafs jääkiekko-ottelua katsellen ja kävimme syömässä lähistöllä paikassa joka osoittautuikin urheilubaariksi, screeneillä näyttettiin amerikkalaista jalkapalloa ja baseballia. Ruoka oli kuitenkin ihan hyvää ja ruokalista oli verrattavissa suomen Amarilloon. Urheilusta puheenollen, täällä amerikkalainen jalkapallo ja baseball taitaa mennä aika pitkälti jääkiekon ohi, uutisissa kyllä kerrotaan NFL:n ja NBL:n peleistä tarkasti, mutta NHL:n tuloksia tuskin mainitaan. Ilmeisesti talviurheilu on aika marginaalista.

- Anssi

Shopping with the boys

Today we hanged around with a friend (Finnish guy Mikko, that's also here on vacation). He has been here earloer and he knew some good places to shop :) There was one good second hand shop in Brooklyn, and we also went into one warehouse sized outlet store called Century 21 situated in financial distric. We passed by the Ground Zero area (which is basically a huge construction site in the southern end of Manhattan with not much to see). I bought today Levi's jeans and jacket for about 50$.

-L

maanantai 12. lokakuuta 2009

Ducks and gorillas (and a bit of getting lost)

The headline isn't related to actual animals. Today we went to the Empire State building (the same building that appears in the movie King Kong). it looks bit like Chrysler building, and we tried to go to the Empire State Building without any map. We ended up to the lobby of the Chrysler Building :D As soon as we stepped in to the building, we realized our mistake. Luckily, the real Empire State Building weren't far away.
The Empire State Building is quite a tourist place. It's quite expensive (especially if you include the New York skyride, which is basically kind of a roller coaster simulator with New York sights). And you need also to wait in queues A LOT. Otherwise, the visit was exciting and the view over New York was fabulous.

We went also to New York Rangers-Anaheim Mighty Ducks game to Madison Square Garden. We went there by subway, and somehow it feels that travelling with metro is a little confusing. When we got out from the metro, we started to walk in a wrong direction. We had to ask direction to MSG, and we weren't fra away, only a block in wrong direction. Game was super, though Ducks lost and Selänne or Koivu didn't score any goals.

The New Yorkers have shown the nature: they are polite, talkative and nice in a correct way. I like it. There are also some things that annoy me: at a market prices do not include taxes, which will be added to the total price at the cashier. The toilets suck and there's no bidets anywhere, and the half of the commercials on the TV are medicine commercials.

-L

Jonottamista ja jääkiekkoa



Lauantaipäivä meni luonnontieteiden museossa pääosin, museon kiertämiseen meni reilu neljä tuntia ja osa näyttelyistä tuli jätettyä väliin. Museon jälkeen kävelimme keskuspuiston läpi itäpuolelle josta menimme metrolla 14 kadulle katselemaan ilmapiiriä. Illalla kävimme Greenwich Villagen lähistöllä Peter Marie ravintolassa syömässä, paikka oli ihan mukava ja kahden hengen eväät maksoivat reilun 100 dollaria.
Tänään sunnuntaina oli aika käydä pilvenpiirtäjässä joten matka suuntautui Empire State Buildingille, tosin onnistuin sekoittamaan kyseisen rakennuksen päikseen Chrysler buildingin kanssa joten pienen mutkan kautta pääsimme perille. Perillä pääsimme suoraan jonoon, lippujonoon ja lippujonon jälkeen seurasi hissijono. Noin 1½ h jonottamisen jälkeen pääsimme ylös asti 102 kerrokseen, passeilla pääsimme perusnäköalatasanteelle mutta maksoimme hieman lisää että pääsimme ylös asti. Maisemat olivat hienot ja päiväkin oli melkein pilvetön joten paljon kuvia tuli otettua. Illaksi suuntasimme jääkiekkomatsiin, Ranger vs. Ducks peliin Madison Square Gardeniin. Pelissä tunnelma oli kohdallaan ja Rangers fanit olivat aika fanaattisia ja syystä, suomalaisten miehittämällä Duckseilla ei peli kulkenut ja lopputulos oli Rangers kolme, Ducks ei mitään. Pelin jälkeen pikainen illallinen Italialaisessa ravintolassa: Pizzaa ja Peroni olutta. Väsyttää taas aikalailla ja jaloissa tuntuu, huomenna on tarkoitus suunnata pois saarelta Brooklyniin.

-Anssi

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Three species: t.rex, raccoon and human



3rd day in New York. Today we went to the Amreican Natural History Museum (http://www.amnh.org/), which was huge! It took over 4 hours to go thru the exhibits (we even skipped some). The dinosaur skeletons were awesome, though T.Rex was smaller than I thought. After AMNH we were exhausted, so we bought hot dogs and went to eat them to Central Park.
At the Central Park we saw some wild ducks, turtles and raccoons (maybe Anssi will add some pics later).
5th avenue is a funny avenue. The upper 5th avenue looked fine area (pretty houses, expensive and exclusive shops), but the lower 5th avenue had more life in it.

I'm pretty tired. Sorry for short comments.

-L

lauantai 10. lokakuuta 2009

Reviirin laajennusta.




Tänään aikaeron vuoksi herääminen ei ollut kovin vaikeata, kuuden jälkeen aamulla alkoi kellon vilkuilu ja seitsemältä nousin jo ylös, Leenalla meni tovi pidempään unten mailla. Aamu alkoi tutustumalla hotellin aamupalatarjontaan, tarjolla oli mysliä, paahtoleipää, bageleita ja erilaisia leivonnaisia sekä mehut ja kahvit. Varmasti noilla eväillä energiat aamupäiväksi saa, varsinkin jos haluaa leivoksilla mahansa täyttää. Aamupalan jälkeen suuntasimme Intrepid lentotukialus-museoon jossa on näytillä pääasiassa toisen maailmansodan ja kylmänsodan aikaisia lentokoneita sekä muuta kalustoa, itse alus on valmistunut v. 1943 ja poistunut käytöstä 70-luvulla. Paikka oli ihan mielenkiintoinen, tosin ameriikka & vapaus hehkutusta moneen väliin oli lisätty, n. kolme tuntia aikaa kuilui lentotukialuksen, lentokoneiden, sukellusveneen ja concorden katseluun. Paluumatkalla noudimme pientä evästä pienestä kulmadelistä, sämpylöitä löytyi moneen makuun ja huokeaan hintaan. Iltapäivä meni sitten Madame Tussaud's vahakabinetissa ja kierrellessä lähiympäristöä, kävelimme lenkin Empire State Buildingille ja takaisin. Matkan varrelta löytyi Grand Central Station jossa oli mukavan näköinen ruokatori, tuolta tarttui mukaan kuivalihaa joka voittaa kotimaassa myytävät pussit 10-0, tämä nautittuna oluen kanssa on välipala parhaimmasta päästä. Illallisella kävimme syömässä hampurilaiset muutaman korttelin päässä hotellista sekä teimme taas pienen kävelylenkin jolla tuli todettua että ei tässä kaupungissa tarvitse nälästä kärsi, lähin paikka mistä ruokaa saa on yleensä n. 10 metrin sisällä.

perjantai 9. lokakuuta 2009

New York, New York!

1st day in continent of Northern America. The flight went fine, and so did the taxi trip to the hotel. I was scared though - our driver Mohammed drove really fast, did quick speedings and quick brakings and switched lanes in fast pace.
For me the New York city seems like a huge ant nest. Lots of people and lots of high buildings. Somebody has said, that you can recognize tourists in New York just looking for persons staring up. The native new yorkers seem to bee quite nice but yet a bit tough and cold. We even saw a pink Hummer limo :)

The jet lag is staring to feel. When I'm writing this, the time in Finland is 4.40 am, and in New York 9.40 pm. Today had 31 hours for us.

Check out today's essential song: http://www.youtube.com/watch?v=6v7QfCxuvLo

This song includes Frank Sinatra, but it's not THAT song you all think. This video has also something to do our tomorrow's plans... Try to guess, where we'll go :) Best guess wins a coffee from physics department's coffee machine on second floor :D

-Leena

Perillä


Matkustus on takana ja vihdoinkin ollaan perillä. Matka sujui melkolailla ongelmitta perille asti ja konekaan ei tainnut myöhästyä kuin n. 15 minuuttia ruuhkaisen kentän vuoksi. Finnair uudehkolla koneella oli mukava lentää kun jokaiselle lentäjälle on oma henkilökohtainen ruutu josta voi valita mieleistänsä katsottavaa tai pelata pelejä. Itse katsoin leffat Hangover ja Banger girls sekä muutaman simpson jakson. Myös ilmainen viini & oluttarjoilu maistui. Kentältä otimme kimppataksin kahden suomalaisen kiropraktikon kanssa jotka olivat matkalla samalle kadulle, matka kesti n. tunnin ja hintaa tuli 15$ per naama. Hotellikin on ihan ok, vuosien saatossa vähän jäänyt tosin sisustuksessa jälkeen, mutta huone on kohtuullisen siistissä kunnossa ja näkymäkin seitsämännestätoista kerroksesta aika kiva. Kadullakin kävimme pienen kävelylenkin tekemässä ja perusdinerissa syömässä, aikaeron takia alkaa väsyttämään ja meinasimme mennä ajoissa nukkumaan. Loppuun tietoisku digikuvauksesta: normaalisti kuvaan pelkkiä raw muotoisia kuvia, mutta reissulta haluan kuvia ladata blogiin niin tallennan kameraan myös jpg muodossa kuvat joita voin blogiin lisätä. Raw kuvat sitten käsittelen kotona joten nämä blogin kuvat ovat ns. raakavedoksia ja valotukset ei välttämättä aina ole kohdillaan. Nyt lisäämäni kuva on näkymä hotellihuoneen ikkunasta.

-Anssi

tiistai 6. lokakuuta 2009

Pakkausta.


Tänään piti pistää sitten kamat kasaan suurimmalta osin, huomenna matka alkaa Helsinkiin siirtymisellä jossa ensin vietetään yksi yö.
Vaatteita tuli aika reilusti pakattua, koska 11 yötä paikan päällä ollaan ja pesumahdollisuutta ei varmaankaan tule eteen, myöskin kamerajalusta mahtui ruumaan menevään laukkuun. Käsimatkatavaroissa kulkee sitten miniläppäri, digitaalinen järjestelmäkamera objektiiveineen, salama sekä vaihtoalusvaatteet.

-Anssi

maanantai 5. lokakuuta 2009

Kommentoikaas :) / Make comments :)

Poikkeuksellisesti lisään tämän postauksen molemmilla kielillä. Eli yleisön pyynnöstä kaikki pystyvät kommentoimaan nyt blogia, myös sellaiset, joilla ei ole mitään tunnusta tälle sivustolle. Älkää siis postatko mitään asiattomuuksia! Jokatapauksessa mulle tulee sähköpostiin ilmoistus kommentista, ja pyrin kommentoimaan blogissa takaisin (ja poistamaan kaikki asiattomuudet).
Kommentointi tapahtuu seuraavasti: Klikatkaa merkinnän otsikkoa tai jokaisen merkinnän alla olevaa sinisellä kirjoitettua " x kommenttia", jossa x on joku luku. Uuden sivun pitäisi aueta, johon pääsette kirjoittelemaan kommenttejanne :)

Jännitys kasvaa. Huomenna ajattelin käydä ostamassa värillistä erkkariteippiä, jota laitan pätkön matkalaukun jokaiseen kylkeen. Helpottaa kummasti matkalaukun löytämistä hihnalta ja jos laukku katoaa, siinä on ainakin jokin erityistuntomerkki.

Tarkoitus olisi mennä Helsinkiin junalla. Jännittää vähän vaan tuo VR:n junien kulkeminen, koska se ei viime aikoina ole ollut aivan luotettavaa (ks. vaikkapa http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sadat+istuivat+junamotissa+Parkanon+etel%C3%A4puolella/1135249795012 ). Täytynee lähteä varmaankin huomattavan ajoissa Jyväskylästä, ja mikäli juna on ajoissa, Helsinki-Vantaan lentokentällä tulee pitkä odotus.


Audience has requested us that we'd add the opportunity to comment the posts for everyone. The ability to comment is now added for everyone, also for anonymous people, so don't post any obscenities. In any case, I will receive a notification from every comment and I'll try to comment back (or delete the obscene comments).
Add your comments like this: Either click the headline of the post, or the blue line beneath a post that says "x comments" or "x kommenttia". A window/a page where you can add your text should open up.

Excitement rises. I decided to go and buy tomorrow some colorful adhesive tape and the stick it to every piece of our luggage. Funny, how a little piece of tape makes your luggage so much easier to recognize.

Our intention is to take train to Helsinki. Lately, Finnish railway company VR has had some troubles keep the trains on time (see http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sadat+istuivat+junamotissa+Parkanon+etel%C3%A4puolella/1135249795012 , only in finnish, sorry!). It seems like we have to leave Jyväskylä really early, and if the trains is on time, we'll have a long wait in Helsinki-Vantaa aeroport.

-Leena